Olen ollut tällä viikolla yksin illat kotona, Kimmo on ollut iltavuorossa. Onhan pojat olleet täällä mutta heilläkin on menojansa joten yksin oikeastaan olen ollut. Alku viikko meni sekaisissa tunnelmissa, en osannut oikein tehdä mitään ja silti en osannut olla paikallanikaan.. kaiken lisäksi olen ollut hiukan sairaana..

Välillä on tullut kamala ikävä ja paniikki, olen koittanut hukuttaa ne tunteet yllätys yllätys siivoamalla jne.. olenkin sitten siivonnut pihaa, vaatekaappeja, imuroinut, käynyt lenkillä, tyhjännyt ja täyttänyt tiskikonetta.. jnejne..

Eilen oli kaikista vaikein päivä, käytiin Aleksin kanssa kaupassa ja ostin pojalle uudet kengät.. niin ja sitten ostin rotinoita mun ystävän vauvalle jota menen huomenna katsomaan <3 ihan nähdä ja saada syliin se pikku ukko, vähäsen pelottaa mutta kaippa se kuuluu asiaan?

Eilisen illan pelasti yksi puhelinsoitto, mun hyvä ystävä soitteli takaisin kun olin aiemmin hänelle soittanut ja en saanut kiinni. Siitä on niin kauan kun viimeksi ollaan juteltu, tuntui ihanalta taas nauraa ja kuulla mitä hänelle kuuluu. Elämä on vienyt meidät erillemme mutta toivoisin että tiemme palaa taas yhteen ja olisimme enempi yhteydessä toisiimme..

Sofian kuoleman jälkeen tajusin kuinka tärkeitä ystävät oikeasti ovat, ovathan ne olleet tärkeitä mulle aina mutta nyt sen huomaa miten yksin sitä olisi jos heitä ei olisi. Olen ollut itse tosi huono ystävä välillä, en ole ollut yhteydessä ja en osaa lähteä kyläänkään.. siihenkin olen syyllistynyt että kun mulla on huono päivä tai muuten elämä potkii, olen silloin ollut yhteydessä ystäviini.. ei se niin saa mennä ja toivon että olen oppinut nyt sen että ystävät ovat muutakin varten kuin "roskatynnyreitä" johon voi kaataa omat ongelmansa. Toki olen kuunnellut itsekin heidän huoliaan, mielelläni sen teen koska sitä vartenhan sitä täällä ollaan.

Huomenna on taas perjantai ja viikonloppu tulee, haluaisin käydä lasten ja Kimmon kanssa jossain "ulkona syömässä" äitienpäivän kunniaksi. Aleksilla oli eilen pahamieli siitä kun hän ei pääse kouluun (kuumeessa) kun siellä tehdään äitienpäivä kortti. Sanoin hänelle ettei mulle korttia tarvi tehdä tai lahjoja ostella, mulle riittää se että hän ja Jesse ovat olemassa. Olen oppinut kiittämään jokaisesta päivästä jonka saan olla perheeni, ystävieni, vanhempieni ja sisarusteni kanssa..

Pieni Sofia on opettanu mua todella paljon kuten olen aiemminkin sanonut.. Joskus olen miettinyt, olenko ollut todella niin "pahaihminen" että tarvitsin noin julman "opetuksen" ja pysäytyksen elämässäni? Vähempikin olisi riittänyt :(