Aika käy loppuun.. ei enää kauaa kun vauvan saa syliin.. olo on tukala ja pelottaa ihan liikaa :( kaikki muistot palaa mieleen ja tuntuu että pakokauhu alkaa hiipimään sisimpään. Vaikka tiedän ettei vauvalla ole SMA1 sairautta se pelko siitäkin sairaudesta on olkapäällä.. mä en kestä jos joku alkaa kyselemään että liikkuuko sen pojan kädet ja jalat!! Ja enkeliksi tätä vauvaa ei kukaan mun kuullen sano!!  Miksi sitä ei osaa nyt rauhottua ja antaa elämän viedä? Kokoajan on päällä joku ressi tai huoli :( Vaikka kaiken luulis olevan oikeesti ok. 

Maha on jo niin iso että kävely tekee kipeää ja poika ei kauheesti mahu enää liikkumaan.. näinä viimesimpinä päivinä olen kuunnellut sydän ääniä jopa 4 kertaa päivässä.. jos poika ei ole liikkunut on ollu pakko kuunnella onko kossi hengissäkään enää.. todella normaalia käytöstä :( Mä kyllä tiedän että en ole ainoa lapsensa menettänyt ihminen joka kokee tämmösiä tunteita, kenenkään on turha alkaa mulle sanomaan että älä tommosia mieti... mä tarvin aikaa nyt sopeutua siihen että vauva todellakin tulee ja sma1 sairautta ei ole.. mutta entäs jos jotain muuta sitten on :( mä ruoskin itteeni ihan liikaa tiedän sen.. mutta ottakaapa itse omalle kohdallenne kaikki se mitä meidän perhe on kokenut :/ ....