Vuosikin vaihtui.. viime vuosi oli oikeastaan aika erikoinen :) oli vauva ja silti kauheat pelot päällä.. joka pienikin rasahdus pelotti ja tuntui ettei uskalla nukkuakkaan.. Onni kasvoi ja kehittyi ja elämä toi mukanaan iloa ja valoa. Pienikin uusi juttu sai silmät kostumaan <3

Oli Sofian vuosi päiviä ja töihin menoa.. paljon asioita jotka vaan piti ottaa vastaan... töihin meno oli se haastava juttu.. kun sieltä vauvamahani kanssa lähdin en ollut oma itseni ollenkaan. Tuli uutta asiaa paljon ja en jaksannut keskittyä mihinkään.. vauvan terveys painoi mieltä ja elämä tuntui karuselliltä joka meni menojaan ja itse en pysynyt perässä.. jäin sitten sairaslomalle, pitkälle semmoiselle.. kun poika syntyi meni aikaa ennen kuin uskalsi nauttia siitä kaikesta mitä meille oli annettu <3

Nyt kun mun terveyskin petti tän selän osalta, osaan arvostaa pieniäkin asioita taas jälleen kerran.. miksi sitä pitää aina tajuta vasta sitten kun matto vedetään alta??? Tiedättekö miltä tuntuu kun ei pysty elämään normaalia elämää?? Käydä töissä ja elää arkea ilman kipuja?? Lääkärit vaan nostelee olkapäitään ja määräävät lisää lääkkeitään ja pitäis jumpata ja koittaa jaksaa.. ei se kuulkaa niin helvetin helppoa ole. Haluaisin olla kuten te muutkin... iloinen touhukas minä itse! Nyt vaan tekis mieli nukkua ja nukkua.. hei halooo mulla on lapset, koti, työ... eipä vedä ressin puolelle yhtään kun kivuiltaan ei vaan jaksa ja pysty! Hampaat irvessä menen eteenpäin, herosärky on ja pysyy... fysio nyt jtn auttaa mut yksiki väärä liike niin se on siinä! Eli ennen kun koskaan arvostelet jonkun elämää niin mietippäs miltä tuntuisi itse olla hänen tilallaan??!!! Onneksi mulla on ystäviä jotka tietää ja tuntee mut, on perhe joka tukee.. ja tää mun luonne etten anna periksi!

Onnista sen verran et kävelyä opetellaan ja yksi kunnon mahatauti ja korvatulehdus on sairastettu.. kovasti kehittyy ja oppii uusia asioita <3 onneksi mulla on tää perhe joka pitää mut kasassa.. muuta en tarvitse <3