Multa aika ajoin kysytään miten olen selvinnyt elämässäni eteenpäin ja mitkä asiat mua auttaa selviämään..

Mä olen oppinu olemaan kiitollinen asioista jotka on joskus olleet mulle itsestään selvyyksiä.. mua auttaa eteen päin se kun mun ympärillä on paljon ihmisiä.. perhe, ystävät jne. Joka aamu olen kiitollinen kun saan herätä Kimmon vierestä.. mulla on ihanat pojat ja ihana mies. Mulla on sisaruksia ja äiti ja isäpuoli, jokainen on mulle tärkeä ja ilman heitä en olisi jaksanut näinkään hyvin. Mä olen oppinut elämään päivän kerrallaan, huomista en paljoa ajattele ja menneisyyttä ei voi saada takaisin..

Tuleehan niitä tilanteita jolloin ei jaksa ja tuntuu ettei mikään tunnu yhtään miltään, jotenki sitä vaan pääsee aina eteenpäin. Mä olen elämässäni saanu niin useasti pahoja kolhuja, aina olen ajatellut ettei tästä selviä.. mutta tässä mä olen, eteen päin menen kun muutakaan en voi.

Suruni olen oppinut sysäämään välillä sivuun, aina se ei onnistu mutta senkin taidon oppii aikanaan.. yleensä menen lenkille tai siivoan jne. teen jotain mikä saa ajatukset muualle.

Tänä viikonloppuna on ollut ihan mukavaa, ollaan katseltu kimmon kanssa leffoja ja käytiin lenkillä.. pojat on ollu mun luona. vettä on satanu aika paljon joten kamalasti ei ulkona ole viittiny olla, mut onneki jonku verran kummiski..

Mutta ei sitä voi muuten elää kun menemällä eteenpäin, muistot kulkevat mukana ja itkeä saa ja nauraakki jos siltä tuntuu. enää en syyllistä itseäni jos olen iloinen tai onnellinen jostain :)