Tänään tulee 6kk siitä ku Sofia lähti enkelten matkaan.. paljon ajatuksia tämä päivä on taas tuonut mukanaan.. Kohta on joulu ja me ei saatukkaan koristella kuusta yhdessä.. ja nyt on syksy.. me ei haravoitukkaan lehtiä yhdessä. Kuvittelin joskus, että Sofia istuu rattaissa ja mä haravoin :( Kävin torstaina pitkästä aikaa Sofian huoneessa, aukaisin vaatekaapin.. siellä oli sydän toppahaalarit, vaatteita, leluja.. sänky... hoitopöytä.. vaippoja :( katselin niitä aika kauan.. kaapista löytyi myös kummin ostama haalari jota ei koskaan keretty edes kokeilla.. En ole käynyt siellä pitkään aikaan, sinne ei ole helppoa mennä.. tyhjä sänky ja ne vaatteet ja lelut. Monia leluja on joihin Sofia ei koskaan kerennyt koskeakkaan.. ei hän osannut eikä pystynyt :(

Joskus mietin sitä tarkoitusta tälle elämälle... mikä tarkoitus kaikella on ollut?? Meille annettiin maailman ihanin tyttö.. siniset isot silmät, tummat kauniit pitkät hiukset... mä kannoin Sofiaa 9kk. Tunsin ekat potkut, valvottiin yhdessä öitä kun toista ei vatsassa ollessa nukuttanut :)  ja kun Sofia syntyi mä vaistosin ettei kaikki ole hyvin.. mutta en osannut sanoa sitä ääneen, en tienny mistä on kyse.. Ne kaikki taistelut tytön puolesta ja ne sairaala ajat.. ja se että olemme lapsemme vieressä kun se viimeinen hetki tulee :( mikä tarkoitus kaikella on?

Musta on tullut ihan erillainen ihminen kuin olen ollut ennen.. kirjoittelin mun "kaksois siskon" kanssa ( Siirin äiti) tästä asiasta, mihin se entinen minä on kadonnut??  Muutos on ollut valtava, enää en mm. jaksa ressata tulevaisuuttani koska tiedän, että enkelit ovat mun lähellä ja saan sieltä elämääni tukea ja vastauksia. Ennen en uskonut mihinkään, en tiedä mihin  nyt uskon mutta olen nähnyt sellaista ja kokenut sellaista jota en koskaan ole aiemmin kokenut.. Mua joskus se pelottaa mutta eräs mulle tärkeä ihminen on sanonut että mulle on avautunut sellainen maailma jota ei tarvitse pelätä.

Mä vaistoan ihmisistä asioita.. pelkoa, vihaa, toiveita, ajatuksia... luen kuin avointa kirjaa ihan tuntemattomiakin ihmisiä. Vasta tapahtui sellainen juttu kun perjantaina olin tulossa töistä.. pieni poika juoksi erään puiston läpitse, Itse oli kaukana siitä lapsesta, mutta mun mieleen nousi kuva että tämä lapsi oli vaarassa.. hiljensin vauhtia ja katsoin sitä poikaa, hän vain juoksi ja juoksi koska isä oli odottamassa tien toisella puolen.. en nähnyt vastaan tulevaa autoa :( mielessäni vain mietin ja tavallaan huusin " älä tule pysähdy" samassa se maastoauto tuli sen pojan eteen, ja poika jostain kumman syystä katsoi minuun ja pysähtyi.. maasturi jarrutti aika rankasti, mä kuulin sen renkaiden äänen autooni.. Mitään ei käynyt mutta mä näin sen etukäteen mitä olisi voinut käydä ja sen pojan katse jäi mun mieleen, ihan kun hän olisi kuullut mun ääneni " älä mene, PYSÄHDY"... 

Sehän tässä on kun pelottaa nämä tunteet.. onhan nämä asiat mun mukana kulkeneet aina mutta en ole koskaan antanut niille lupaa tulla mun elämään.. Nytkin on asioita jotka tiedän tapahtuvan, en tiedä milloin mutta joskus.. joo varmasti nyt joku miettii et olen mennyt sekaisin.. mutta onneksi mulla on ihmisiä ympärillä jotka tuntee ja tietää mun kyvyt <3 ei tarvi selitellä sen kummemmin :)

Pojat on tällä hetkellä isällään, Kimmo laulaa karaokea ja mä istun koneella.. takana on kiva viikko.. oon niin tyytyväinen tästä mahdollisuudesta mitä mä sain, pelotti silloin lähteä uuteen paikkaan töihin.. mutta nyt en enää kadu. Elämään on tullut sisältöä kaiken surun keskelle, en sano nyt sitä etteikö sitä olisi muutenkin mutta on se erillaista kun on tavoite mitä haluaa saavuttaa :)

Mutta nyt pitää mennä nukkumaan, tiedän että Sofia tulee taan meidän keskelle vaikken häntä näe mä tunnen sen.. joskus kun on pahaolla ja ikävä mä puhun tytölle.. pyydän viereen nukkumaan ja se uni tulee jostain kumman syystä <3

Nuku hyvin rakas <3