Posti toi tänään sen kirjeen mitä ollaan odotettu.. kyllähän se oli jo tiedossa että me kannetaan sitä SMA1 sairautta mutta nyt kun vastaus tuli ja varmistui ei tunnu yhtään mukavalta. Sofia reppana on saanu meiltä ne kaksi sairasta geeniä :( ei voi muuta kun olla vihainen jollekkin siitä että just Sofian piti ne saada jos kerta on suurempi mahdollisuus 75% saada terve lapsi :(

Ei kauheasti nyt lohduta se että terveeseen lapseen on mahdollisuus, mutta tiedän että tämä olo kyllä menee ohi ja osaa sitten jossain vaiheessa olla "iloinen" siitä mahdollisuudesta. Pelottaa vaan tulevaisuus jos tulen joskus raskaaksi, kaikki istukkatestit ja se vastausten odottaminen.. ja sitten jos/kun vauva syntyy miten sitä osaa olla rauhallinen ja miten uskaltaa kiintyä siihen pieneen ihmeeseen.. miksihän sitä ajattelee tämmöisiä vaikka vielä en olekkaan raskaana?? Kai se on ihan normaalia tässä meidän tapauksessa..

Tunteet ovat olleen niin ristiriitaisia nykyään.. kokoajan toivoo että ensi kesänä meitä olisi taas yksi enempi ja silti se kamala pelko asuu jossain sisimmässä. Nyt kun olisi se onn/off nappi kääntäisin itseni off asentoon ajatusteni suhteen.. Kun vauvoja on nyt taas nähnyt tulee suuri kaipaus sydämmeen, tulee Sofiaa ikävä ja syli tuntuu niin tyhjältä :( Mua lohduttaa ajatus siitä, että Sofiaenkeli on lähellä ja varmasti hän auttaa mua eteenpäin, siihen voin luottaa 100%

Oon nähnyt paljon unia Sofiasta, unissa Sofia itkee välillä paljon ja unissa Sofia on terve.. olen syöttänyt häntä ja ihaillut kuinka hän on ryömityt jne.. ihan kun kaikki mistä jäimme paitsi tulisi nyt unissa "takaisin".  Ihminen on jännä "kone"... sen olen huomannut :/