Sen höynenen löytämisen jälkeen, olo on ollut ihmeellinen.. Suru ja ikävä on jollain tasolla muuttaneet muotoaan. Ikävä on yhä läsnä ja surukin pilkahtelee välillä aika rajunakin mutta ne ei ole samanlaisia kuin ennen, sitä on vaikeeta sanoa miten ne on muuttuneet mutta parhaiten ehkä sen kerron jos sanon, että ne ei vie voimia niin paljon kuin ennen. Sofian läsnä olon tunne on niin valtavan todellinen, että olen ollut todella onnellinen ja nauravainen nyt hetken aikaa. Olen jaksanut tavata ystäviäni ja saanut tutustella paremmin parhaan ystäväni kohta 3kk ikäiseen poikaan. Välillä tuntuu siltä kuin mun sisällä jossain syvimmissä syövereissä pulppuaisi jokin ihana tunne :) Ihan kuin olisin herännyt jostain unesta täynnä virtaa ja avannut silmäni huomatakseni kaiken uuden ja ihanan ympärilläni.

Vaihdettiin eilen olohuoneessa järjestystä, tuntui kuin olisi saanut uuden kodin. Oli aamulla mukava herätä ja tulla makkarista kun vastassa oli uusi ilme olohuoneessa :) Miten noinkin pieni asia voi piristää niin valtavasti? Sain eilen jopa lähetettyä mun ravintopäiväkirjani mun veljelle joka on personaltraineri (miten se nyt kirjotetaankaan) jospa saisin sen kipinän pudottaa painoani syömällä oikein.. niin olen huomannut senkin et nyt en ole vähään aikaan harrastanut lohtusyömistäkään :) Se oli/on ihan kamalaa.. hyi.. iltasin tuli/tulee kauhee ikävä ja ahdistus, tuntuu et pitää saada jotain hyvää syödäkseen. Sitten kun syö ja syö olo tietenkin hetkellisesti helpottuu, mutta kohta tulee kamala itse inho ja huono omatunto.. alkaa tekeen pahaa :( onneksi en ole oksentanut koskaan. Mä oon lihonu Sofian kuoleman jälkeen 4kg 3kk aikana.. eikä se ole ihmekkään kun ajattelee miten paljon sitä onkaan syöny turhaan..

Alku viikosta tosiaankin sain viettää parin päivän ajan aikaani mun parhaimman ystäväni ja hänen poikansa kanssa :) me olleen tunnettu jo kohta 30v joten olemme kuin sisarukset. Ihan kun voi olla ihan oma itsensä ja voidaan puhua ihan suoraan toisillemme.. mietin yks ilta että me ei olla koskaan edes riidelty, ei edes sillon teininä :) On jännä miten toisen vauvaan ei uskalla koskea.. olis niin kiva pidellä sylissä enempikin mutta pelottaa et tiputan tai "särjen" sen vauvan :D ehkä sitä sitten kun tutustelee enempi alkaa tottumaan, niinhän siinä käy silloinki kun itselle syntyy pikkunen. Alussa tuntuu tosi tumpelolta mut ajan kanssa se unohtuu.

Meidän "pikku Viljamista" ei ole kuulunut vielä mitään.. en tiedä oliko raskaustesti tuossa juhannusviikon maanantaina positiivinen, mulla oli menkat viikon myöhässä ja testiin tuli todella heiveröinen haamuviiva.. tuskin silmillä näki. Ajattelin tehdä keskiviikkona uuden testin heti aamusta.. mutta kun aamulla heräsin huomasin ettei sitä tarvinnu tehdä :( ehkä siellä oli käynyt munasolu joka ei ollut kinnittynyt ja elimistöön jäi hiukan hormooneja joihin testi reagoi.. näin mulle asia kerrottiin. samana päivänä muuten Sofia olis täyttänyt sen 6kk ja mä löysin sen höyhenen :/ No pitää ajatella ettei sen vauvan aika ollut vielä.. vaikka eipä se välillä niin helpolta tunnu. Meillähän on vaan aikaa Kimmon kanssa, se vauva tulee sitten kun sen aika on tulla. Outoa vaan että päivää ennen sitä testiä näin taivaalla pilven joka näytti kahdelta lapsen profiililta.. ihan kuin tyttö ja poika olisivat katsoneet toisiinsa.

Näin yöllä unta jossa olin äitini ja Kimmon kanssa menossa autolla jonnekkin.. kun nousin muka autosta taivaalta alkoi tippua valkoisia höyheniä ja sulkia. Äiti ja Kimmo hävisivät unesta ja mä jäin siihen höyhen sateeseen.. heräsin sitten kun kissa nauku oven takana..

Tänään me lähdetään etsimään  Kimmolle rullaluistimia ja samalla katsellaan tarvikkeita tulevaan terraarioon.. eli mukava päivä tulossa :)